Ensiksi haluaisin omistaa hiljaisen hetken Japanin maanjäristyksen uhreille.

valokuva ei kuulu minulle, vaan se on Yoshi-nimisen valokuuvaajan ottama.
No, anywhoo, jatketaan ennenkuin masennun vielä lisää... NIIN tämän viikon top 5 lempiasioiden teemana on elokuvat.
Vaikka olenkin elokuvien suurkuluttaja, innostun todella harvoin mistään leffoista. Ja top 5 lempielokuva-listaan on vaikeaa puristaa mitään ehdottomia suosikeita, mutta yritän nyt silti.
5. PIANISTI
Ohjaus: Roman Polanski

Olen nähnyt kaikki mahdolliset elokuvat, jotka käsittelevät toista maailmansotaa, mutta tämä kosketti minua eniten. Kaunis pianomusiikki ja karu sodanaiheuttama maisema on kova yhdistelmä.
4. Иван Васильевич меняет профессию (Ivan Vasilievich: Back to the Future)
Ohjaus: Leonid Gaidai

Neuvostoliittolainen komedia keksijätsä, joka aikakoneen avulla tuo Iivana Julman nykyaikaan ja aiheuttaa sillä hämminkiä. :D Ihan hiton hauska leffa! (Nähtävänä youtubesta enkunkielisten tekstityksien kera!)
3. SEITSEMÄN SAMURAITA
Ohjaus: Akira Kurosawa

Harvoin sitä katselee mustavalkoisia elokuvia, mutta tämä on oikea helmi! Todella hyvä ohjaus ja mielettömiä hahmoja!
2. PRINSESSA MONONOKE
Ohjaus: Hayao Miyazaki

Studio Ghiblin ehkä tajunnanräjäyttävin filkka. Ihastuin elokuvaan, sillä siinä oli minua kiehtovat aiheet (sudet, susien kasvattama ihmisTYTTÖ, eläinjumalat, Japanin muinaishistoria).
1. LEIJONAKUNINGAS
Ohjaus: Roger Allers, Rob Minkoff

... Ja tietenkin lopuksi Disneyn paras leffa, Leijonakuningas! :D Lapsena katsoin tätä aina, ja nykyäänkin olen sitä mieltä, että tää leffa rokkaa.
Jees, luulen, että seuraavien top 5-listojen teemat ovat Studio Ghiblin ja Disneyn leffat :D ne olis sit kaks eri teemaa sit. xD en voi sille mitään, piirretyt ovat vaan niin ihania <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti